Kuntavaalien tulos

Kuntavaalien tulokset on saatu. Vasemmistoliiton tulokseen Turussa voi olla tyytyväinen, vaikka paikkaluku väheni yhdellä. Puolueella on nyt kolmanneksi suurin valtuustoryhmä ja siellä on paljon asiantuntevia ja kokeneita valtuutettuja sekä sopivasti uusia. En kuitenkaan kadehdi heidän haasteitaan. He tarvitsevat paljon taustatukea.

Omalta osaltani äänimäärä oli vaatimaton, 15 ääntä. Virallisesti olin asettanut tavoitteeksi ylittää edellisessä osuuskauppavaalissa saamani 10 ääntä, mikä tavoite ylittyi. Silti minäkin, vaikka tiesin olevani uusi ja täysin tuntematon ehdokas, haaveilin positiivisesta yllätyksestä. Vaalikampanjan arkisen aherruksen aikana odotukset asettuivat maltillisemmiksi nähdessäni kuinka asiantuntevia ja työteliäitä toiset ehdokkaat ja heidän tukiryhmänsä olivat. Onnittelut valituiksi tulleille! En mahda mitään sille, että erityisesti iloitsen uusien tuttavuuksien onnistumisesta. Sara Koiranen, joka kutsui minut mukaan videolleen, sai taitavalla ohjelmalla ja ahkeralla työllä loistavan tuloksen apunaan mainio tukijoukko. Toisaalta rannassa ja vaalikadulla iloisesti ja uupumatta ahkeroineet Joonas Jormanainen ja Paco Diop saivat varapaikat. Niin sai moni muukin asiantunteva ja kokenut ehdokas. Vaalin tuloksesta ei voi valittaa, mutta sitä voi yrittää selittää.

Tämä saakin pohtimaan vaalissa onnistumisen edellytyksiä. Aineistona ovat siis omat subjektiiviset havaintoni ja sosiologian peruskäsitteet. Seuraavassa on alustavia ja keskeneräisiä johtopäätöksiä. (Mielessäni on monta syytä, miksi niitä ei pitäisi panna julki, mutta laitan kuitenkin.)

Ehkä päällimmäiseksi ja lopulta tärkeimmäksi johtopäätökseksi jää, runoilija Pablo Nerudan säkeitä myötäillen, että ”yksin toimien päätyt itseesi”. Yhteisesti toimien olet osa yhteistä onnistumista. Ehdokas voi olla tunnettu yksilönä ja hän voi ostaa näkyvyyttä paperilla ja netissä. Kuitenkin kannattajien luottamukseen tarvitaan vielä muuta. Hänellä pitää olla tukijoukko, siis edes väliaikainen yhteisö, joka haluaa hänet valtuustoon, koska se vie eteenpäin yhteistä asiaa. Tämä tukijoukko luottaa ja samaistuu niin paljon yhteiseen ehdokkaaseen, että haluaa äänestää mieluummin häntä kuin jotain muuta samoja arvoja ja tavoitteita puolustavaa. Ehdokkaan onnistuminen on tukijoukon jäsenten yhteinen voitto. Tätä sosiologi kutsuisi kannattajayhteisöksi. Sitä sitoo yhteen järjen sanelemat tavoitteet ja yhteenkuuluvuuden tunne.

Ehdokkaan pitää olla halukas edustamaan kannattajayhteisöään. Jos vain nappaa paikan ja sen jälkeen käyttää sitä, miten haluaa, niin vahvistaa käsitystä politiikoista oman etunsa ajajina. Kannattajat haluavat luottaa siihen, että edustaja ei katoa vallan käytäville vaan on edelleen yhteisön jäsen, sen vaikuttava uloke. Jatkuvasti täytyy huolehtia siitä, että kannattajayhteisöllä ja sen edustajalla on yhteinen käsitys maailmasta ja edessä olevista tehtävistä. Tämä vaatii yhteisiä keskusteluja ja jatkuvaa yhdessä oppimista, sillä eteen tulee jatkuvasti uusia kysymyksiä.

Jos kannattajayhteisö on nostanut ehdokkaan omasta keskuudestaan, niin yhteys säilyy helpommin. Toimintaryhmä tai aktivistijoukko tai kokonainen organisaatio voi nostaa ehdokkaan isonkin ryhmän edustajaksi ja jopa symboliksi. (Näin syntyvät äänikuninkaat ja -kuningattaret.) Media, mukaan luettuna some, voi auttaa tällaisen yhteisön muodostamisessa ja sen äänen vahvistamisessa, mutta media, ei edes sosiaalinen media, ei voi tehdä sitä tyhjästä. (Tämä on kritiikkiä Liike Nyt:in demokratiakäsitystä vastaan.) Rahalla ja algoritmeilla hankittu näkyvyys mediassa ei luo äänestäjien yhteisöä, mutta äänestäjien yhteisö voi kuulua ja näkyä median avulla.