Kuntavaalien tulos

Kuntavaalien tulokset on saatu. Vasemmistoliiton tulokseen Turussa voi olla tyytyväinen, vaikka paikkaluku väheni yhdellä. Puolueella on nyt kolmanneksi suurin valtuustoryhmä ja siellä on paljon asiantuntevia ja kokeneita valtuutettuja sekä sopivasti uusia. En kuitenkaan kadehdi heidän haasteitaan. He tarvitsevat paljon taustatukea.

Omalta osaltani äänimäärä oli vaatimaton, 15 ääntä. Virallisesti olin asettanut tavoitteeksi ylittää edellisessä osuuskauppavaalissa saamani 10 ääntä, mikä tavoite ylittyi. Silti minäkin, vaikka tiesin olevani uusi ja täysin tuntematon ehdokas, haaveilin positiivisesta yllätyksestä. Vaalikampanjan arkisen aherruksen aikana odotukset asettuivat maltillisemmiksi nähdessäni kuinka asiantuntevia ja työteliäitä toiset ehdokkaat ja heidän tukiryhmänsä olivat. Onnittelut valituiksi tulleille! En mahda mitään sille, että erityisesti iloitsen uusien tuttavuuksien onnistumisesta. Sara Koiranen, joka kutsui minut mukaan videolleen, sai taitavalla ohjelmalla ja ahkeralla työllä loistavan tuloksen apunaan mainio tukijoukko. Toisaalta rannassa ja vaalikadulla iloisesti ja uupumatta ahkeroineet Joonas Jormanainen ja Paco Diop saivat varapaikat. Niin sai moni muukin asiantunteva ja kokenut ehdokas. Vaalin tuloksesta ei voi valittaa, mutta sitä voi yrittää selittää.

Tämä saakin pohtimaan vaalissa onnistumisen edellytyksiä. Aineistona ovat siis omat subjektiiviset havaintoni ja sosiologian peruskäsitteet. Seuraavassa on alustavia ja keskeneräisiä johtopäätöksiä. (Mielessäni on monta syytä, miksi niitä ei pitäisi panna julki, mutta laitan kuitenkin.)

Ehkä päällimmäiseksi ja lopulta tärkeimmäksi johtopäätökseksi jää, runoilija Pablo Nerudan säkeitä myötäillen, että ”yksin toimien päätyt itseesi”. Yhteisesti toimien olet osa yhteistä onnistumista. Ehdokas voi olla tunnettu yksilönä ja hän voi ostaa näkyvyyttä paperilla ja netissä. Kuitenkin kannattajien luottamukseen tarvitaan vielä muuta. Hänellä pitää olla tukijoukko, siis edes väliaikainen yhteisö, joka haluaa hänet valtuustoon, koska se vie eteenpäin yhteistä asiaa. Tämä tukijoukko luottaa ja samaistuu niin paljon yhteiseen ehdokkaaseen, että haluaa äänestää mieluummin häntä kuin jotain muuta samoja arvoja ja tavoitteita puolustavaa. Ehdokkaan onnistuminen on tukijoukon jäsenten yhteinen voitto. Tätä sosiologi kutsuisi kannattajayhteisöksi. Sitä sitoo yhteen järjen sanelemat tavoitteet ja yhteenkuuluvuuden tunne.

Ehdokkaan pitää olla halukas edustamaan kannattajayhteisöään. Jos vain nappaa paikan ja sen jälkeen käyttää sitä, miten haluaa, niin vahvistaa käsitystä politiikoista oman etunsa ajajina. Kannattajat haluavat luottaa siihen, että edustaja ei katoa vallan käytäville vaan on edelleen yhteisön jäsen, sen vaikuttava uloke. Jatkuvasti täytyy huolehtia siitä, että kannattajayhteisöllä ja sen edustajalla on yhteinen käsitys maailmasta ja edessä olevista tehtävistä. Tämä vaatii yhteisiä keskusteluja ja jatkuvaa yhdessä oppimista, sillä eteen tulee jatkuvasti uusia kysymyksiä.

Jos kannattajayhteisö on nostanut ehdokkaan omasta keskuudestaan, niin yhteys säilyy helpommin. Toimintaryhmä tai aktivistijoukko tai kokonainen organisaatio voi nostaa ehdokkaan isonkin ryhmän edustajaksi ja jopa symboliksi. (Näin syntyvät äänikuninkaat ja -kuningattaret.) Media, mukaan luettuna some, voi auttaa tällaisen yhteisön muodostamisessa ja sen äänen vahvistamisessa, mutta media, ei edes sosiaalinen media, ei voi tehdä sitä tyhjästä. (Tämä on kritiikkiä Liike Nyt:in demokratiakäsitystä vastaan.) Rahalla ja algoritmeilla hankittu näkyvyys mediassa ei luo äänestäjien yhteisöä, mutta äänestäjien yhteisö voi kuulua ja näkyä median avulla.

Tunteita ja unohtumattomia lauseita

Eräs viestintätoimiston johtaja sanoi YouTubessa haastattelussa, että ”politiikka on sotaa sanoista”. Sanoilla haetaan tunteita. Tunteita yritetään sitten paimentaa puolueiden tarjoamiin järjestyksiin. Se mitä päivitellään äänestyspäivänä, on tärkeää, sanoi hän.

Vastustan järjen ja tunteiden vastakkainasettelua ja erottamista. Niiden kuuluu olla yhdessä. Sen lisäksi, että me haemme järkiperusteluja tuntemuksillemme, me ennen kaikkea ratkomme järjellä tunteiden ristiriitoja. Me myös huomaamme, kun tunteisiimme vaikutetaan tai me vaikutumme. Tutkijat puhuvat tunnevaikutuksista eli ”affekteista” ja me kaikki puhumme samanlaisista tai erilaisista ”kemioista” tai ”aaltopituuksista” tai ”värähtelyistä”.

Vaalien lähetessä ja nyt vaalikadulla, kaiken melskeen keskellä, olen herkistynyt lauseille, jotka tavoittavat tuntemuksista jotain olennaista ja järkeenkäyvää. Onnistun yllättymään, kuinka sosiaalisia ihmiset ovat. Eri puolueiden ehdokkaat näyttävät myötäelävän toistensa tuntemuksia. He ilmoittavat kohteliaasti olevansa ”eri väriä” ja toivottavat menestystä vaaleihin, mitä he tietenkin toivovat myös itselleen. Eräs kilpaileva ehdokas onnistui yhdistämään kilpailun ja kohteliaisuuden ilmaisuun ”toivotan kohtuullista menestystä”.  

Mainoksien iskulauseet ja ehdokkaiden omat lentävät sanonnat ovat usein järjen kanssa hiottuja tunneilmaisuja. Niiden avulla kutsutaan samoin tuntevia mutta nykyisin harvoin vedotaan järkeen. Kun unohdetaan vedota järkeen ja ajatteluun, tunnukset jäävät politiikan pintakuohuihin, ne muuttuvat samalla politiikan irvikuvaksi ja sen eläväksi kritiikiksi. Jos ja kun politiikka aletaan nähdä vain pelinä, niin sitten ”kaikki poliitikot valehtelevat, jotkut valehtelevat vain paremmin”, kuten sanoi yksi ohikulkija. Toinen sanoi, että on ihan sama, ketä siellä valtuustossa istuu. Mikään ei muutu. Ei ne lääkärijonot siitä lyhene eikä koulussa huomata lasten erityistarpeita sen paremmin. Verorahoja haaskataan huonolaatuiseen rakentamiseen ja älyttömiin imagohankkeisiin.

Ei se ole sama, kuka valtuustossa istuu. Valtuustossa pitää olla paljon niitä, jotka näkevät iskulauseiden takana olevat valtarakenteet ja poliittisen pelin takana olevan valtapelin. Tarvitaan niitä, jotka sanojen lisäksi tunnistavat, mitä sanomisten takana on ja mistä vaietaan.

Minulle jäänyt viime viikolta mieleen kaksi lausetta, jotka tavoittavat jotain olennaista suomalaisesta eriarvoisuutta koskevasta keskustelusta. Alkuviikosta vanhempi mieshenkilö kävi valittamassa siitä, että vasemmisto esittää superrikkaiden varallisuuden verottamista. Olin tähän asti kuvitellut, että nykyajan porvaristo on sivistynyttä, että se näyttää vaurauttaan kuluttamalla ja ostamalla ökyveneitä ja asuntoja. Ja joissain tapauksissa osallistumalla hyväntekeväisyyteen. Ei ole tapana julkisesti esittää itsekkyyttä ja piittaamattomuutta. Tämä valioyksilö poikkesi tavoista ja ilmaisi ääneen luokkansa asennoitumista. Hän perusteli ärtymystään sillä, että kun on varallisuutta hankkinut, se ei enää kuulu muille. Koronan ajan velat tai ihmisten sosiaaliset palvelut eivät kuulu hänen maksettavakseen. Vielä poistuessaan hän tokaisi: ”Ei kosketa minua.

Toisen mieleenpainuvan lauseen kuulin aamulla television keskustelussa, jonka aihe oli somehäirinnän vaikutus kansanedustajan työhön. Toimittaja kysyi, voiko nykyään olla kansanedustaja ilman, että on läsnä sosiaalisessa mediassa. Kansanedustaja Anu Kantola totesi, että vanhoilla meriiteillä voi olla, mutta silloin on erittäin kovassa sarjassa. Siis on vanhastaan sosiaalisia suhteita, kavereita ja tukijoita. Professori Anu Koivunen täydensi vielä lopuksi, että ”taloudellinen valta ei tarvitse sosiaalista mediaa”.

Nämä kaksi lausetta eivät nyt unohdu: ”Ei kosketa minua.” ”Taloudellinen valta ei tarvitse sosiaalista mediaa.” En ole ihan varma, mitä kaikkea ne voivat tarkoittaa. Sitä kannattaa pohtia uudestaankin.

Ratikkavaalit

Aurajoen rantaraitilla ja vaalikojulla on kaksi asiaa, joista minulta on kyseltty vaaliehdokkaiden kantaa: rakentaminen ja ratikka. Rakentaminen yhdistää ja ratikka jakaa mielipiteitä. Näiden kahden kysymyksen välillä voi nähdä myös yhteyksiä.  Raitiotien varrelle pitää rakentaa ja ratikka parantaa joittenkin entisten asuinalueiden yhteyksiä.  Se voi myös huonontaa yhteyksiä muualla.

Kun puhutaan rakentamisesta, rakennusyhtiöiden vallankäyttö ja piittaamattomuus kaavamääräyksistä ärsyttää monia äänestäjiä. Vasemmistoliiton kannattajien lisäksi samanlaisia tuntemuksia löytyy muidenkin puolueiden kannattajilta ja ehdokkailta. Rakennusyritysten kannalta olisi tietysti parempi, jos tämän sijasta puhutaan ratikasta.

Useampi äänestäjä onkin ilmoittanut, että muuten ehdokas on valittu, mutta kanta ratikkaan on vielä selvitettävä. Turun raitiotie nousee kärjekkäästi esille useasta syystä. Muutama ehdokas on tehnyt sen vastustamisesta äänekkään puheenaiheen. Myös mediassa ja vaalikoneissa sitä käsitellään puolesta tai vastaan -asiana. Ratikka on yhtä aikaa helppo ja kimurantti asia. Puhumalla siitä törmää kuitenkin samalla moneen muuhun kiisteltuun asiaan, kuten kunnan taloudenpitoon, kaupungin kehittämisen visioon, ympäristöarvoihin ja kaupungin suunnitteluun.

Päätin yrittää ottaa selvää siitä, mistä kaikesta puhutaan, kun puhutaan Turun ratikasta. Kävin läpi Vasemmistoliiton turkulaisten ehdokkaiden vastauksen YLE:n vaalikoneessa. Yle oli laittanut turkulaisille seuraavan väitteen (numero 21): ” Turun on luovuttava raitiotien rakentamisesta, sillä se on liian kallis investointi.” Vastaus oli pakko valita neljästä vaihtoehdosta: joko olit täysin tai jokseenkin samaa mieltä tai eri mieltä. Keskimmäisiä vaihtoehtoja, kuten ”ei osaa sanoa” tai ”se on monimutkainen kysymys”, ei ollut. Sen sijaan oli kyllä mahdollisuus täydentää vastausta sanallisesti. Vasemmistoliiton ehdokkaista 77 oli vastannut. Jakautuma oli seuraava: Täysin raitiotiestä luopumisen kannalla oli 10 ja täysin raitiotiehankkeen puolella oli 23 vastaajaa. Lievemmin ja ehdollisemmin samaa tai eri mieltä oli 44 vastaajaa, heistä enemmistö oli hankkeen säilyttämisen puolella.

Mielestäni paljon kiinnostavampia kuin tarkat luvut olivat sanalliset perustelut, joita oli etenkin ehdollisissa vastauksissa. Ne kuvastavat, kuinka monella tavalla ratikkaa voi politisoida. Tiivistän seuraavassa ratikkakeskustelun suurimpia kysymyksiä. Vaikka tässä aineistona ovat vain Vasemmistoliiton ehdokkaiden vastaukset, väitän, että samat jännitteet löytyvät muiltakin kentiltä.

Puhutaan rahasta

Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että raitiotie on kallis. Siitä kuinka kallis se olisi, on erilaisia käsityksiä. Osa on vakuuttunut siitä, että ympäristösyistä ja kaupungin kasvun vuoksi se on kuitenkin välttämätön hanke ja että hankkeeseen saa rahaa myös valtiolta ja Euroopan Unionilta. Osa luottaa, että raitiotie maksaa itsensä takaisin pitkällä tähtäimellä. Kunta voi saada osan rahoista myymällä rakennustontteja. Toiset taas pelkäävät, että kallis hanke vie varoja kaupungin muusta toiminnasta ja johtaa välttämättömien palvelujen leikkauksiin. Tämä luo painetta verojen korotuksiin, jolloin kaikki kaupunkilaiset maksavat vain muutamia kaupunginosia hyödyttävän investoinnin.

Puhutaan joukkoliikenteestä

Joukkoliikenteestä ja ympäristötavoitteista keskustellaan useilla ”raiteilla”. Yhdessä ratikka on keskeinen osa joukkoliikenteen ympäristöystävällisistä kehitystä. Se käyttää sähköenergiaa ja auttaa ilmastonmuutoksen torjumisessa. Se myös vähentää autonrenkaiden mikromuovijätteiden joutumista ympäristöön.

Toisessa ajatuskulussa luotetaan siihen, että löytyy myös parempia joukkoliikenteen ratkaisuja. Raitiotie on kuitenkin jäykkä ja joustamaton ja se vaatii muun joukkoliikenteen sovittamista siihen, minkä vaikutukset ovat pelottavia. Entinen joukkoliikenne menee sekaisin ja monien paikkojen yhteydet heikkenevät. Sähköbussit olisivat joustavampia ja niitä lisäämällä voidaan Turun kokoisen kaupungin liikenne hoitaa pitkän aikaa paremmin. Turun joukkoliikennettä koskevien suunnitelmien luotettavuutta epäillään ja niissä pitäisi tarkastella enemmän joukkoliikenteen eri vaihtoehtoja.

Puhutaan tasa-arvosta

Ratikan vaikutuksia tasa-arvoon katsotaan myös useammasta suunnasta. Yksi suunta on se, että ratikka helpottaa vain muutamien alueiden liikenneyhteyksiä ja koskee vain pientä osaa kaupunkilaisista. Bussit voivat ottaa joustavammin huomioon eri alueiden tarpeet. Toisesta suunnasta voi katsoa, kuka hankkeesta saa hyötyjä. Raitiotie tarvitsee paljon uusia asuinalueita ja se tuo suuria hyötyjä muutamien alueiden rakentajille ja maanomistajille. Asumisen hinta näissä paikoissa nousee.

Puhutaan suunnittelusta

Turulla on surkea maine investointihankkeiden kustannusten karkuun päästäjänä. Ratikka on niin iso investointi, että sen hintaa ei tiedetä. Jos joku luulee tietävänsä, hän ei ole uskottava. Ei tiedä, tuleeko siitä ”kallis vai hirmu kallis”. Lupaukset kaupungin projektihallinnan kohentamisesta tai tarjouspyyntöjen asiantuntemuksen lisäämisesä eivät ole vakuuttaneet. Parannusehdotuksia ovat sekä parempi suunnittelu että kustannuskuri, ja vielä opin ottaminen muualla onnistuneista hankkeista. Tampereen raitiotien rakentaminen mainitaan myönteisenä esimerkkinä.

Itse raitiotiehankkeen suunnittelusta löytyy monenlaisia puutteita. Seudullinen yhteistyö naapurikuntien kanssa ei suju, vaikka näin iso hanke pitäisi toteuttaa yhteistyössä naapurikuntien kanssa. Eiväthän liikennetarpeet noudata kuntarajoja. Lisäksi raitiotietä on suunniteltu irrallaan muusta joukkoliikenteestä. Lähijunan mahdollisuus on pohtimatta; On jo olemassa raiteet Kupittaan ja keskustan kautta satamaan. Varissuon kohdalla suunnitelmien eteneminen on merkinnyt huononnuksia. Ei ole otettu huomioon asukkaiden todellisia tarpeita.

Puhutaan Turun imagosta

Lopuksi tulee iso ja yleinen puhe tulevaisuudesta, joka on tehty toiveista ja uhkista. Ratikan kohdalla käsitykset ovat todella vastakkaisia ja ratikan monien ulottuvuuksien ristiriidat tiivistyvät sitten mielikuvissa utopiaksi tai dystopiaksi.  Toiset näkevät ratikan osana Turun tulevaisuutta modernina ja kehittyvänä kaupunkina, johon kuuluu ympäristöystävällinen ja tehokas joukkoliikenne.  Toiset taas näkevät kauhukuvan, että raitiotie vie resurssit, johtaa palvelujen heikentämiseen ja pysäyttää kaupungin muun kehittämisen. Lisäksi se voi osoittautua vanhanaikaiseksi, epätasa-arvoa lisääväksi ja kehitystä jäykistäväksi teknologiaksi, josta muodostuu Turulle iso mainehaitta.

Kun puhutaa ratikasta, puhutaan muustakin

Oma kantani vaalikonetta täyttäessäni oli keskeneräinen. En ollut hirveän perehtynyt asiaa koskeviin suunnitelmiin, kuten ei moni muukaan ehdokas. Julkisen keskustelun kautta tunnistin joitakin suunnitelman piirteitä ja olin valmis oppimaan asiasta lisää. Jollakin tavalla ymmärrän edelleen monia ratikkaan liitettyjä intohimoja, niin tulevaisuuden innostusta kuin nykyhetken pelkojakin. Samalla on minullakin melkoisesti epäluottamusta siihen, että Turun kaupungin johto olisi hoitanut asiaa avoimesti ja asukkaita tasaveroisesti kohdellen. Nyt taloustilanne pakottaa joka tapauksessa jatkoajalle. Puhutaan vaan edelleenkin ratikasta, mutta muistetaan, että samalla on puhe muustakin.

Hesari seuraa ja tekee omia tulkintojaan turkulaisten touhuista.

Ulkona ihmisten äärellä

Saan kaikissa psykologisissa introverttimittauksissa maksimipisteet. En ole kuitenkaan ihmisten parista vetäytyvä, vaan enemmänkin tarkkailija. Ihmisten kokemukset ja tarinat ovat loputtoman kiehtovia. Ehkä tämä on se oikea syy, miksi lähdin opiskelemaan sosiologiaa, vaikka uskottelen itselleni, että yhteiskunnan konfliktien ja ristiriitojen vuoksi.

Koronan pakollisen varovaisuuden jälkeen käynnistynyt kampanjointi ulkona vie ihmisten äärelle. Minulle yllättävintä on ollut yhteistyön tunnelma. Töissä tein aikoinaan joitakin arviointeja kansainvälisistä yhteishankkeista ja kehitin silloin itselleni iskulauseen, että yhteistyö on lähes mahdotonta. Jos se toimii, siihen pitää olla hemmetin hyvä syy. Ehkä Vasemmiston poliittiset tavoitteet ovat sellainen syy, koska ainakin sen turkulaiset ehdokkaat keksivät koko ajan yhteisiä juttuja. Olen päässyt tekemään Meri-Turun ehdokkaiden, Diana Lempisen ja Pekka Rauteen kanssa yhteisiä mainoksia. Lempisen Jarmo haki ne juuri painosta ja vien niitä tänään vaalikadulle. Kun korona-aikaan pitää olla läsnä netissä, niin virittelin googlen mainostilille Meri-Turun ehdokkaiden yhteisen vaalimainoksen (https://paluupolitiikkaan.fi/meriturku/). Google ilmoittaa nyt, että ”impressioita” on yli 36 000 ja klikkauksia yli 250. En tiedä mitä luvut oikeasti tarkoittavat ja mitä tuosta muutaman kympin satsauksesta on hyötyä. Ilmoitusta piti säätää monta kertaa, koska Googlen algoritmit tulkitsivat hauskasti mainoksiani kielletyksi lääkemainonnaksi, koska kuvissa on numeroita siellä esiintyy sana EROT.

Sara Koirasen pian julkaistavalle videolle pääsin rapsuttaman Luna-koiraa Runosmäessä. Jokirannassa kuuntelin kateellisena, kun vauhdikas Paco Diop puhui ranskaa paikalle pysähtyneen turkulaisen kieli-ihmisen kanssa. Joo, ja välillä Joonas Jormalainen puhui taas saksaa. Keskiajalla alkanut kansainvälinen meininki Aurajoella siis jatkuu.

Arkipäivinä Jokirannan kampanjapisteellä on ollut rauhallista. Pyöräilijöitä ja kiireisiä kävelijöitä on kiinnostava seurata. Muita puolueita näkyi eniten viikonloppuna, jolloin ranta oli täynnä. Vasemmistoliitolla oli kyllä silloinkin näkyvin kampanjapiste viireineen.

Täälläkin näkyy, että oikeistopuolueissa mennään yksilöiden henkilömainoksilla ja isoilla budjeteilla. Kokoomukselaisten mainokset ovat vallanneet bussien kyljet ja takaseinät. Ei varmaankaan siksi, että kannattaisivat julkista liikennettä, vaan siksi, että bussien mainokset näkyvät yksityisautoihin. Jokirannassa kokoomuksen jättiteippaus näkyy tietysti jonkin ökylautan kyljessä. Vihreät ovat tyytynyt polkupyörien tavaratelineiden mainoksiin. Joku vihreiden porukka viritti mainosta pienen veneen kokkaan sunnuntaina. Muut jakavatkin sitten paperimainoksia.

Yllättävää oli myös se, että myös toisten puolueiden ehdokkaat suhtautuvat pääasiassa myönteisesti, ilmeisesti myötätuntoa kokien. Jotkut huikkasivat ohimennen ystävällisesti, että edustavat ”toista laitaa”. Demarinuoret tarjosivat maanantaina punavalkoista Marianne-karkkia. (Yksittäisissä kääreissä olevat karkit ovat koronaluvallisia, muu ruoka ja juoma ei.) Myös politiikan julkkiksia vilahteli viikonloppuna, jolloin kansanedustajilla on niin sanottua vapaata aikaa. Myös persujen valtuustoryhmän pomomies kävi juttelemassa.

Nuoremman polven ehdokkaat ovat kuin kotonaan some-sisällön ja kännyköiden kameroiden kanssa. Odotan jännityksellä Sara Koirasen videota, joka käsittelee turkulaisia palveluja. (Se missä rapsutan Luna-koiraa.) Minna Sumelius, joka mainostaa ”radikaalia oikeudenmukaisuutta” laittoi yhteisen kuvan Instagramiin, jossa hän mainitse minun olevan ”pitkä linjan vaikuttaja”. Kyllä siinä koromaskin takana ryhti minulla koheni.

dav

Tiistaina kampanjointi siirtyy pääosin Yliopistokadulle, jonne rakennetaan vaalimökkejä. Jatkan tätä juttua sieltä.