Vaalikuvan vaikeus

Jos on suostunut vaaliehdokkaaksi, pitää käydä valokuvassa. Vaalijulisteiden kuvat ovat erottamaton osa vaaliviestintää, joka taas on mainontaa. Monien vaalien alla olen viettänyt aikaa katselemalla kadunvarsien ehdokkaiden gallerioita, lukien nimiä ja ammatteja sekä etsien tuttuja tai jotenkin mielenkiintoisia kasvoja. Silloin kiinnittää huomiota myös siihen, miltä ehdokkaiden kuvat näyttävät. Kuva voi mennä monella tavalla pieleen. Joskus kuvat ovat liian stilisoituja, kuin mainostoimiston liukuhihnalta. Ehdokkaat eivät näytä aidoilta. Joskus taas kuvat näyttävät liikaa erilaisista kotialbumeista reväistyiltä. Tällöin ehdokas ei näytä asioita hallitsevalta.

Olen itse harrastanut valokuvausta poikavuosista lähtien ja perhepiirissäni on yksi kuvauksen ammattilainen. Silti, tai ehkä juuri siksi, itse kuvattavana oleminen on kiusallista. Kuvassa ei voi muuta kuin epäonnistua. Valinnanvaraa on vain se, millä tavalla.

Menin siis valokuvaamoon. Suurin ongelma eivät olleet studion valot, eivätkä lavasteet, vaan minä. Kuinka minulle saataisiin kuvaan oikea ilme. Kuvaajan mielestä pitäisi hymyillä valloittavasti ja luontevasti, minä itse taas halusin näyttää harkitsevalta ja pohtivalta. Onneksi nykyisin ei kuvauksissa pala filmiä vaan muistikortille mahtuu kyllä otoksia. Lopulta kuvaamolta tuli kaksi ehdotusta parhaaksi otokseksi, vakavampi ja iloisempi. Kuvaaja ehdotti, että iloisempi on parempi. Tietysti hän on oikeassa.

Valokuvassa sekoittuu todellisuutta, teknistä taitoa ja fantasiaa. Siksi se on niin kiehtova harrastus. Vanhan valon jälkiä on tallennettu, muokattu teknisesti ja siirretty uudestaan katsottavaksi paperille tai ruutuun.

Kuva on yhtä aikaa totta ja valhetta ja esitystä. Esitys alkaa, kun kuvattava asettuu esittämään parempaa itseään lavastettuun tilanteeseen. Taitava kuvaaja rajaa kuvakulmaa ja sitten myöhemmin itse kuvaa. Värien sävyjä, kontrastia ja kirkkautta säädetään. Lopulta kuvaa voidaan viedä retusoida tai manipuloida, muokata, poistaa tai lisätä sen osia. Silti kuva jotenkin toistaa todellisuutta. Siksi kuvia on aina muokattu, että niiden tiedetään heijastavan todellisuutta. Tämän tiedostamisesta on syntynyt erilaisia kuvauksen maailmoja ja sääntöjä: muotikuvaa ei voi oikeastaan julkaista muokkaamatta, luontokuvaa taas ei saa manipuloida, uutiskuvaa ei saa muokata ja esittää väärässä yhteydessä.

Valokuvan toinen valheellinen ulottuvuus on aika. Kuva on vanginnut hetken eikä kerro mitä tapahtui sitä ennen tai sen jälkeen. Tosin hyvä kuva voi vangita vauhtia ja liikkeen suuntaa, mutta niiden tulkinta on katsojan mielikuvituksen varassa.  

Kokonaan uusi merkityksien taso kuvaan tulee siitä, missä yhteydessä se esitetään. Onko se perhealbumissa, nettipäivityksessä, taidenäyttelyssä vai uutisissa – tai osa skandaalia? Mitä on sen vieressä? Onko kuvalla nimi tai kuvateksti?

Mikä on sitten tämä vaalikuva? Se on sekä muotokuva että markkinointia. Muotokuvassa ihmisen pitäisi esiintyä olennaisimmillaan mutta markkinointikuvassa taas parhaimmillaan. Vaalikuvassa pitää olla ystävällinen, hurmaava, luotettava, arvovaltainen, osaava.

Tutkimuksia eriarvoisuudesta Suomessa

Ryhdyin lukemaan viime aikoina ilmestyneitä raportteja ja tutkimuksia suomalaisesta eriarvoisuudesta. Tästä tuli melko raskas ja pitkä juttu enkä tiedä, onko asiasta mahdollista saada kokonaiskuvaa. Tuskin tiedän, miten aloittaa. Koska yhden elämänvaiheen elinolojen huonous tuhoaa tulevia mahdollisuuksia, järjestän havaintoja ihmisen elämänvaiheiden mukaan.

Lapsuus

”Lapsuuden elinolot vaikuttavat oikeastaan aivan kaikkeen: syömiseen, liikuntaan, pituuteen, painoon, päihdekäyttöön, koulutukseen, työmarkkina-asemaan, mielenterveyteen, tapaturmiin, koettuun terveyteen ja oikeastaan kaikenlaiseen elämässä selviytymiseen lapsikuolleisuudesta elinajanodotteeseen.” Näin kirjoittaa Adile Sevimli Longplayn verkkosivulla. ”Kun haastattelin asiantuntijoita ja tutkijoita terveyseroja käsittelevään juttuumme Vähän huonommat kortit, jokainen haastateltava nosti esiin yhden asian yli muiden: lapsuuden. Mikään ei määritä terveyseroja yhtä paljon. Huono-osaisuudella on tapana kasaantua. Ja kun niin käy, vaikutukset ulottuvat yli sukupolvien.

Koulu

Apulaisprofessori Venla Bernelius teki opetusministeriölle selvityksen lasten perhetaustan merkityksestä. Jos peruskoulu eriarvoistuu, niin perhetaustan vaikutus voimistuu. Tähän asti julkisuudessa on puhuttu paljon siitä, kuinka tytöt pärjäävät koulussa poikia paremmin. Raportti kurkistaa tämän keskiarvon taakse. Heikosta perhetaustasta tuleva tyttö on osaamisessaan puoli vuotta jäljessä hyvästä taustasta tulevaa poikaa. Koulutuksellinen epätasa-arvo tihenee erityisesti sellaisissa kaupunkiseutujen naapurustoissa, joissa on paljon köyhyyttä tai sosiaalisia ongelmia. Erot näkyvät koulussa sekä henkilökunnan työkuormana että lasten tuen tarpeena ja heikompina kouluvalmiuksina.

Koulussa vallitseva ilmapiiri määrittelee nuorten käsitystä itsestään ja mahdollisuuksistaan. Joillekin syntyy ihania muistoja, joillekin traumoja tai arpia. Kirjahanketta Eriarvoisuuden tila Suomessa 2020 vetänyt Maija Mattila kirjoittaa: ”On yleinen ja haitallinen käsitys, että ei ole olemassa mitään ihonväriin, sukupuoleen tai muuhun taustaan liittyviä rakenteita, joilla olisi vaikutusta sosioekonomiseen asemaan.” Rasismi ja muut ennakkoluulot eriarvoistavat jo kouluissa. Ne rajoittavat mahdollisuuksia sekä todellisuudessa että ihmisten omassa mielessä. Mitä järkeä on edes yrittää, jos ei ole samoja mahdollisuuksia kuin muilla. ”Ikään kuin ihminen yksinään vaikuttaisi siihen, miten pääsee elämässä eteenpäin”, Maija Mattila kirjoittaa.

Nuorten asuminen

Nuorisoasuntoliitto Nalin ja ympäristöministeriö teettivät kyselytutkimuksen nuorten asumisesta. Yleisradio uutisoi siitä. Nuoret eivät enää uskalla haaveilla omasta asunnosta. Yksin asuminen kerrostaloissa yleistyy. Itsenäistyminen ja omaan kotiin muutto vanhempien luota on vaikeutunut, mutta kimppa-asuminen tuntemattomien kanssa ei sekään juuri houkuttele. Vuokralla asuvien määrä kasvaa ja nuoret joutuvat tinkimään elämisen kustannuksista pystyäkseen maksamaan asumiskulunsa.

Opiskelun jälkeinen elämä

Helmikuun lopulla tarkastettiin Turussa Sanna Kailaheimo-Lönnqvistin väitöskirja siitä, miten vanhempien voimavarat vaikuttavat jälkipolven elämän onnistumiseen ja epäonnistumisista selviytymiseen. Vaikutus näkyy niin ammatissa kuin parisuhteissakin selviytymisessä. Sekä vanhempien ja puolison vanhempien resurssien vaikutus näkyi selvästi yksilön elämässä. Kielteiset tapahtumat (terveysongelmat, työkyvyttömyys) vaikuttavat vähemmän haitallisesti, jos vanhemmilla on hyvät resurssit.”Ylisukupolvista periytymistä tapahtuu melkein kaikilla elämän osa-alueilla, ja sillä on vaikutusta niin elämäntapahtumiin kuin tulevaisuuden saavutuksiin.” (Turun Sanomat julkaisi Sanna Kailaheimo-Lönqvistin haastattelun 4.4.2021, tässä linkit lehtileikkeen kuvaan ja tekstiin.)

Terveys

Kirjassa Vähän huonommat kortit käsitellään suomalaisten terveyseroja. Sen tekijät Antti Järvi ja Adile Sevimli kirjoittavat, että suomalaisen terveydenhuollon erityinen ongelma on sen sirpaleisuus.

Terveyden kannalta parasta olisi kaikkien helppo pääsy hoitoon ja maksuton hoito. Osalle se onkin todellisuutta, ja he ovatkin terveydeltään maailman huippua. Mutta kalleinta ja vaikeinta hoitoon pääsy on niille, jotka tarvitsevat sitä kipeimmin. Tulee uusia väestöryhmiä, joiden terveysriskit kasvavat. Hoitamattomat kärsivät eniten ja tulevat lopulta myös yhteiskunnalle kalliiksi. Kirjoittajien haastattelema erikoislääkäri Heli Salmi ehdottaa, että sosioekonomiset erot tunnustettaisiin terveydenhuollossa riskitekijöiksi. ”Ei sen takia, että leimattaisiin, vaan sen takia, että tunnistettaisiin ihmiset, jotka ovat suuremmassa riskissä. Ja kun ne tunnetaan, palveluita pitäisi kohdentaa niiden mukaan. Näinhän tehdään jo joidenkin kansansairauksienkin kohdalla.” Heli Salmi kertoo Arvo Ylpöstä, joka vajaat sata vuotta sitten perusti neuvolan siirtolaisten ja työläisten kansoittamalle alueelle Helsingin Kallioon. Konsepti oli mullistava: paikassa oli kaikille avoimet ovet. Muutamassa vuodessa alueen lapsikuolleisuus romahti. Ajatus oli yksinkertainen: viedään palvelut niille, jotka niitä oikeasti tarvitsevat.

Toimeentulo

Aikaisemmin mainitussa kirjassa Eriarvoisuuden tila Suomessa 2020 kaksikymmentä suomalaista tutkijaa esittelee tutkimustietoa eriarvoisuuden ei ulottuvuuksista. Teos kyseenalaistaa ajatuksen, että Suomessa vallitsee mahdollisuuksien tasa-arvo, että kaikki lähtevät samalta viivalta. Päin vastoin, eriarvoisuus periytyy. Koulutukseen, ammattiasemaan ja tuloihin perustuvat terveyserot säilyvät, vaikka kansanterveys on yleisesti kehittynyt parempaan suuntaan. Myös sosioekonominen asema periytyy. Tulo- ja varallisuuserot ovat kasvaneet myös Suomessa merkittävästi 80-luvun lopulta lähtien.

Aivan ilmeisesti olemme sellaisen johtopäätöksen äärellä, että eriarvoisuuden eri ulottuvuudet tai osa-alueet ruokkivat toisiaan – ja myös hyväosaisuuden eri osa-alueet ruokkivat toisiaan. On huonoja kierteitä ja hyviä kierteitä.

Myös tämän kirjan johtopäätös on, että eriarvoisuutta pyritään korjaamaan irrallisin ja yksittäisin toimenpitein, jotka ovat erillään suurista rakenteellisista kysymyksistä. Eriarvoisuuden vähentämisen tulisi olla aivan talouspolitiikan keskiössä, sanoo kirjoittaa kirjahanketta vetänyt Maija Mattila.